Terholan Metalli Oy

Monipuolinen metalliosaaja

Palvelumme

Koiratarha

Metallialan yritykseksi olemme poikkeuksellisia siinä, että käytössämme ovat monipuoliset erilaisiin valmistusteknologioihin mahdollistavat resurssit. Tilamme ja kalustomme on suunniteltu palvelemaan niin teollisia isompiakin valmistusprosesseja kuin yksityisasiakkaidenkin erikoistilauksia.

Omimmillamme olemme toteuttamassa älykkäitä metalliratkaisuja ulko- ja sisätiloihin. Suunnittelu on iso osa toteusta, etenkin tilanteissa, joissa valmistuotteet ovat uniikkeja ja ympäristö haasteellinen. Näin ollen suunnittelu ja toteutus kulkevat käsi kädessä prosessin alusta loppuun asti - mikä myös takaa sen, että asiakkaamme eivät jää yksin epätoimivien ratkaisujen kanssa.

Hyvin suunniteltu on enemmän kuin puoliksi tehty. Vaikka tilaus olisi jo asiakkaamme valmiiksi suunnittelema, pyrimme katsomaan suunnitelmat läpi ammattilaisen silmin. Asiakkaamme ovat välillä yllättyneitä, kun osaammekin tarjota kätevämmän tavan toteuttaa haluttu tilaus. Erilaiset valmistustekniikat ja käytännön seikkojen huomioiminen kuuluvat työhömme. Henkilökuntamme on kokenutta ja kekseliästä, ja heidän ammattitaitonsa ja käytännön kokemuksensa ovat yrityksemme tukipilareita.

Korjaushitsaukset

Hitsaus kaikilla menetelmillä ja erinomaisella ammattitaidolla.

Teemme hitsaustöitä tilauksesta myös maastossa omalla generaattorilla.

Mittatilaustyöt

Meiltä onnistuu tietenkin myös mittatilaustyöt. Toteutamme tarpeesi, oli kyse yksinkertaisesta rakenteesta tai monimutkaisesta laitteesta. Riittää, että sinulla on tarve tai visio, niin me hoidamme loput. Mittatilaustyönä meiltä syntyy mm. tyylikäs jätekatos